torstai 19. helmikuuta 2015

Pentax Magnifying Eyepiece O-ME53

Kun kuluttamisen saaga aloitettiin suomessa 1980 luvun tietämissä ei varmaan tiedetty mille annettiin pikkusormi. Mainoksista hävisivät iskulauseet; "kestää isältä pojalle" se olisikin ollut suurta harhaa, koska ne tuotteet eivät kestäneet edes isällä. Kuluttajan saagaan oli kirjoitettu myös suuri kirous "uusi valhe", uusi on aina parempaa. No ainakaan kestävämpi se ei ole. Jokainen filmikameraa kädessään pitänyt tietää, miten etsin voikin olla kirkas. Tuohon aikaan jolloin linsit säädettin käsin tuo ominaisuus oli tärkeä. Olisin edelleen valmis maksamaan tuosta ominaisuudesta. Omistan edelleen melkoisen kasan vanhoja linssejä, jotka olivat aikanaan loisto linssejä ja ovat sitä edelleen.

maanantai 16. helmikuuta 2015

SMC Pentax-A* 300mm F4 Osa 2

Miltähän se näyttäisi jos näkisi ajan kulun virtana kulkevan ohitse. Olisiko se mustavalkoinen vai värikuva. Kulkisiko siinä joukko menneitä vai tulevia. Millaisia pyörteitä siinä olisi, voisiko siihen virtaan tippua ja minne sitten päätyisi. Pysähtyisikö virta milloinkaan vai jäisikö siihen jumiin. Olisiko ajan virta lämmin vai kylmä. Miten niin se olisi kuin vesi?

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 6

Mistä syntyy herkkyys? Turskin norsuista lasikaapissa, vai syntyykö sittenkin. Jos lasit eivät hajoa ja norsu voi kulkea vapaana. Tarvitaanko herkkyytä aistiakseen kauneuden. Nähdäkseen sen pienet vivahteet, mutta mistä sen löytää, jollei sitä ole. Pitää suostua katsomaan sitä mitä ei voi nähdä. Pitää kurottautua kohti mahdotonta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 5

Manuaali lasit ainakin toimivat, kun mittari näyttää -25. Akkuja moinen lämpötila jo syö hivenen. Itselläni kestää hetken aikaa ennen, kuin oma termostaattini alkaa pelittämään ja verenkierto alkaa lämittämään sormia. Voisin elää pelkästää talvi ajassa. Talvi on minun vuodenaikani.

torstai 12. helmikuuta 2015

SMC Pentax-FA * 24mm F2 AL [IF] Osa 2

On paikkoja, kun niihin astuu ne tarjoilevat olemuksellaan lepoa. Niille on luontaista viipyilevyys ei ole kiire minnekkään, sinne ei edes päästetä ”kiirettä” sisään, vaan siellä ollaan ja kohdataan. Istu alas ja sinä istut. Luulet tulleesi toiseen todellisuuteen. Kysyt jopa itseltäsi olenko luonnut ympärilleni kiireen maailman, minne sen kanssa pyrin, johtaako se minnekkään, mutta et pysty hidastamaan. Siksi on hyvä olla paikkoja, joihin ei pääse ”kiireen” matkassa. Vaan joutuu pysähtymään ja saa lehvähtää. Sinustakin voi tulla hiljaisuuden ystävä, jos sallit sen joskus tulla kylään.

tiistai 10. helmikuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 4

Yrtän kuntoilla puoli huolimattomasti, uida ja liikkua luonnossa. Tämän kevään olen pyhittänyt rukoukselle reenaa siis mieltäni. Odotan keväältä paljon juuri sen vuoksi. Samalla tämä on suurta muutoksen aikaa omassa elämässäni ja tarvitsen siihen hiljentymistä.

lauantai 7. helmikuuta 2015

SMC Pentax-FA * 24mm F2 AL [IF] Osa 1

Olen vetänyt hupun korville. Käännän selkäni tuulelle, jotta kuulen sen. Se viheltää ja lisää voimaansa. Seison paikallani ja aistin sen voimaa. Haluan kuulla sen puheen. Tahtoisin ymmärtää sen kieltä. Hangen pinnalla en voi vielä erottaa tulevaa, mutta merkit vihjaavat, että jotain on tulossa. Silmäni eivät sitä vielä erota, mutta kuulen sen tulevan.

perjantai 6. helmikuuta 2015

SMC Pentax-M 50mm F4 Makro Osa 1

Olen polvillani, Yritän vangita näkemääni kennolle. En ajattele aikaa, en ajattele aukkoja, en ajattele valkotasapainoa, en ajattele linssin polttoväliä, olen polvillani, tunnen lumen polvieni alla. Yritän kumartua syvään, jotta näkisin. Voinko olla vapaa, että silmäni tavoittaisi olennaisen. Kohtaa tuossa hetkessä valon.