tiistai 31. maaliskuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 7

Ulkona harmaata ja räntää. Lumi sinnittelee paikoitellen sinnikkäästi, mutta kevät on jo läsnä.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

SMC Pentax-FA 31mm F1.8 AL Limited Osa 1

Tämä aika on näillä leveyksillä kevään katselua. Luonnon suurta näytelmää jota pitäisi olla seuraamassa hetki hetkeltä. Huikea näytelmä on alkanut. Kevään draama. Valo lisääntyy päivä päivältä.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

SMC Pentax-A* 300mm F4 Osa3

Kohtaamiset ovat lahjoja. Tänään lähdin kulkemaan taas lumisia polkuja, kun seuraani liittyi mies ja koira. Sain kuunnella tarinoita ja kokea elämää pienen matkan. Minulle näytettiin paikkoja joissa oli elettyjä tarinoita. Metsän keskellä virtaavassa purossa oli pieniä koskia ja suvantoja.Tiesin että joki oli purotaimenten koti. Tukit olivat kulkeneet aikanaan tuota reittiä. Minulle näytettiin menneen kesän linnun pesäpuu. Saavuimme erämaa mökille. onneksi siellä ei ollut sähköjä. Sain kurkistaa kaikkein pyhimpään. Isolta kiveltä saattoi pulahtaa uimaan kesällä. Pyydettiin poikkeamaan uudestaan. Lupasin tulla.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

SMC Pentax-FA 77mm F1.8 Limited Osa 1

Miksi toiset näkevät ja toiset eivät? Näkemään voi oppia. Toki toisilla voi olla siihen paremmat edellytykset. Joskus voi käyttää avuksi opasta jos omat silmät eivät erota valoa, mutta tarkoitus lopulta olisi nähdä omilla silmillä. Silloin kun ei erota valoa on hyvä tietää, että valo on. Kun katselee mustia paksuja pilviä ja tuuli ulvoo ja yrittää peittää tietoisuuden olemassa olevasta. Ollaan uskon varassa.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

SMC Pentax-DA* 55mm F1.4 SDM Osa 3

Länsimaissa on optinen harha. Samaan aikaan, kun kaikkea höhää on enemmän, kuin koskaan tunnetussa maailman historiassa. Kulttuuri on köyhempi, kuin kenties ikinä. Laskennallisesti sen tietysti voi saada näyttämään millaiselta tahansa (mutta tilastoilla on aina pystytty huijaamaan), mutta jos puhutaan epämääräisestä valtavirrasta, niin se elää aikamoista kuolon kamppailua. Ilmeisesti totaalinen romahdus ja uuden aloittaminen voisi enää pelastaa sen. Virran voima sekoittaa ihmisten päät ja lopulta, monikaan ei huomaa mitä elämässä oikeasti tapahtuu. Kuinka monen käteen on kasvanut kiinni älylaite, joka on lähinnä koukuttanut käyttäjän, tarjoillen siellä tyhjänä vellovaa niin sanottua sosiaalista ja muutaman aktiivisen kaupallisen yrittäjän pyörittämää media soopaa. Toimitutetut lehtijutut ja uutiset ovat vain muisto. Lobbaus on päivän sana ja paikalla olo ilman tarkoitusta. Elämme siis omituista aikaa ja se pelottaa. Koska valta osaa eurooppalaisista ihmisistä vaivaa tyhjyyden tila. On vain ajan kysymys, että tulee joku, jolla on vastaus tähän tyhjiöön ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa se tyhjiön täyttäjä ja täyte ei ole kovin mukava asia.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

SMC Pentax-DA* 55mm F1.4 SDM Osa 1

Talvi on taittunut, kuulen kevään tulevan. Roikun jääkannella, yritän kurottautua sen alle. Toiminnassa on riskin tuntua. Venytän, kurotan ja toivon, että jää kestää vielä hetken.

SMC Pentax-FA * 24mm F2 AL Osa 3

Vanhan metsän keskellä virtaa puro. Jää on muodostanut kannen sen ylle, alla kohisee virta, joka sulattaa lopulta jään. Sulamiselle on aikansa, eräänä päivänä puro on vapaa. Kevät tulee tiputtaen pisaroitaan. Talven jää on alkanut sulaa.

torstai 19. helmikuuta 2015

Pentax Magnifying Eyepiece O-ME53

Kun kuluttamisen saaga aloitettiin suomessa 1980 luvun tietämissä ei varmaan tiedetty mille annettiin pikkusormi. Mainoksista hävisivät iskulauseet; "kestää isältä pojalle" se olisikin ollut suurta harhaa, koska ne tuotteet eivät kestäneet edes isällä. Kuluttajan saagaan oli kirjoitettu myös suuri kirous "uusi valhe", uusi on aina parempaa. No ainakaan kestävämpi se ei ole. Jokainen filmikameraa kädessään pitänyt tietää, miten etsin voikin olla kirkas. Tuohon aikaan jolloin linsit säädettin käsin tuo ominaisuus oli tärkeä. Olisin edelleen valmis maksamaan tuosta ominaisuudesta. Omistan edelleen melkoisen kasan vanhoja linssejä, jotka olivat aikanaan loisto linssejä ja ovat sitä edelleen.

maanantai 16. helmikuuta 2015

SMC Pentax-A* 300mm F4 Osa 2

Miltähän se näyttäisi jos näkisi ajan kulun virtana kulkevan ohitse. Olisiko se mustavalkoinen vai värikuva. Kulkisiko siinä joukko menneitä vai tulevia. Millaisia pyörteitä siinä olisi, voisiko siihen virtaan tippua ja minne sitten päätyisi. Pysähtyisikö virta milloinkaan vai jäisikö siihen jumiin. Olisiko ajan virta lämmin vai kylmä. Miten niin se olisi kuin vesi?

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 6

Mistä syntyy herkkyys? Turskin norsuista lasikaapissa, vai syntyykö sittenkin. Jos lasit eivät hajoa ja norsu voi kulkea vapaana. Tarvitaanko herkkyytä aistiakseen kauneuden. Nähdäkseen sen pienet vivahteet, mutta mistä sen löytää, jollei sitä ole. Pitää suostua katsomaan sitä mitä ei voi nähdä. Pitää kurottautua kohti mahdotonta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 5

Manuaali lasit ainakin toimivat, kun mittari näyttää -25. Akkuja moinen lämpötila jo syö hivenen. Itselläni kestää hetken aikaa ennen, kuin oma termostaattini alkaa pelittämään ja verenkierto alkaa lämittämään sormia. Voisin elää pelkästää talvi ajassa. Talvi on minun vuodenaikani.

torstai 12. helmikuuta 2015

SMC Pentax-FA * 24mm F2 AL [IF] Osa 2

On paikkoja, kun niihin astuu ne tarjoilevat olemuksellaan lepoa. Niille on luontaista viipyilevyys ei ole kiire minnekkään, sinne ei edes päästetä ”kiirettä” sisään, vaan siellä ollaan ja kohdataan. Istu alas ja sinä istut. Luulet tulleesi toiseen todellisuuteen. Kysyt jopa itseltäsi olenko luonnut ympärilleni kiireen maailman, minne sen kanssa pyrin, johtaako se minnekkään, mutta et pysty hidastamaan. Siksi on hyvä olla paikkoja, joihin ei pääse ”kiireen” matkassa. Vaan joutuu pysähtymään ja saa lehvähtää. Sinustakin voi tulla hiljaisuuden ystävä, jos sallit sen joskus tulla kylään.

tiistai 10. helmikuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 4

Yrtän kuntoilla puoli huolimattomasti, uida ja liikkua luonnossa. Tämän kevään olen pyhittänyt rukoukselle reenaa siis mieltäni. Odotan keväältä paljon juuri sen vuoksi. Samalla tämä on suurta muutoksen aikaa omassa elämässäni ja tarvitsen siihen hiljentymistä.

lauantai 7. helmikuuta 2015

SMC Pentax-FA * 24mm F2 AL [IF] Osa 1

Olen vetänyt hupun korville. Käännän selkäni tuulelle, jotta kuulen sen. Se viheltää ja lisää voimaansa. Seison paikallani ja aistin sen voimaa. Haluan kuulla sen puheen. Tahtoisin ymmärtää sen kieltä. Hangen pinnalla en voi vielä erottaa tulevaa, mutta merkit vihjaavat, että jotain on tulossa. Silmäni eivät sitä vielä erota, mutta kuulen sen tulevan.

perjantai 6. helmikuuta 2015

SMC Pentax-M 50mm F4 Makro Osa 1

Olen polvillani, Yritän vangita näkemääni kennolle. En ajattele aikaa, en ajattele aukkoja, en ajattele valkotasapainoa, en ajattele linssin polttoväliä, olen polvillani, tunnen lumen polvieni alla. Yritän kumartua syvään, jotta näkisin. Voinko olla vapaa, että silmäni tavoittaisi olennaisen. Kohtaa tuossa hetkessä valon.

torstai 29. tammikuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 3

Varoitus: ÄLÄ LUE JOS OLET HÖLMÖ!!!!! Rakastan vanhoja viisaita tarinoita, keisarin uudet vaatteet tyyppiset kertomukset on niin totta. Markkina miehet naruttavat meitä miehiä aivan liian usein, olemme liian helppoja kohteita, koska suuressa viisaudesmme kuvitettelemme, että emme ole hölmöläisiä. Löysin kaupan hyllyltä vanhan aikaisen "capsilo" kahvin keittimen eli mutteri pannun. Maksoi 4€. Keittää Espresso kahvin just eikä melkein. Pannulla saa neljälle het ja kun keittää toisen pannullisen ollaan jo tupla määrässä. Mutterilla on myös toinen hieno ominaisuus:-). Voit vaikka jauhaa itse kahvin pavut siihen:-). Voi meitä miehiä:-).

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 2

Sapuskassa minulle maun yksi osa on visuaalisuus. Siihen liittyy syvä kunnioitus ruokaa kohtaan. Syön silmilläni ja maistelen ja nautin. Kiitollisuus on läsnä, kun valmistan aterian. Siunaan sen tehdessä.

lauantai 24. tammikuuta 2015

SMC Pentax 50mm F1.2 Osa 1

Tarkentamisesta ei meinaa tulla mitää, mutta siitä ei voi syyttää linssiä, koska se on tarkoitettu ruuvattavaksi. Kun vanhat silmät eivät näe niin ne eivät näe:-). Tämä linssi kulkee repussa lähes aina. Ikäähän linssillä on jo melkoisesti, tosin omani on lähes uuden veroinen, kuin pakasta vedetty. Pimeässä on pimeää, mutta harvoin niin pimeää, että ei mitään näe ainakin jos on laavulla pienillä tulilla, ympärillä lumen peittämä metsä. Tänään rakentelin popcorni koneen. Nuotiolla laite toimi mainiosti. Microon tarkoitettu pussi oli riittävä yhdelle koneelliselle. Hiilloksella kone lämpeni ja poppop popcornit valmistuivat ja yhtään eivät kärvähtäneet. Kupilliset lämmintä kaakaota ja paketti vihaisia lintuja. Kannatti hiihtää muutama kilometri.

SMC Pentax-A* 300mm F4 Osa 1

Tässä on hieno ja söpö linssi. Miten niin söpö:-)? Isosta numerosta huolimatta linssi on pienen kokoinen ja kevyt, vaikka ei sisällä muoviosia. Voisin pakata sen tunturi vaellukselle mukaan ja palaisin sieltä hengissä;-). Tänään olin kävelyllä koirien kanssa tässä kämppäni lähistöllä. Tapasin minulle uuden ihmisen. Kymmenen minuutin aikana keskustelimme saukoista ja niiden elintavoista. Toiseksi juttelimme purotaimenista ja niiden kauneudesta.

perjantai 23. tammikuuta 2015

PENTAX-A* 1:2.8 400mm ED[IF] osa 2

Näitä tarinoita on tietysti enemmän, kuin niitä toisia. Olin taas eilen katselemassa Koskikaroja. Karat olivat jossain muualla, yksi sinisorsa uiskenteli maisemassa, kunnes hermostui jostakin ja otti siivet alleen. Samassa kuului uimarin molskintaa ja saukko esitti uimataitojaan joen virrassa. Kamera oli esillä, koska olin sen juuri ottanut repusta, mutta seitsemän kiloa oli minulle liikaa tuossa hetkessä:-). Sain toki vielä toisen mahdollisuuden, kun kaveri alkoi sillan kohdalla huudella ja tuijotti hetken minua silmiin, myöhästyin sekunnin, mutta mitä sitten. Olin saanut luonto elämyksen. Olisinko onnellisempi, jos olisin saanut keskinkertaisen räpsyn saukosta.

tiistai 20. tammikuuta 2015

PENTAX-A* 1:2.8 400mm ED[IF] osa 1

Mikään ei riitä, jollet mene riittävän lähelle. Penan 400 2.8 on jo aika kiva linssi ja kun siihen laittaa vielä telejatkeen 2X on se jo hulppeet 800 mm. Joten onhan se silkkaa laiskuuttaa, jos sillä ei osu. No oma vika, kun ei jaksa mennä lähelle. Tänään olin kuitenkin katsomassa koskikaroja lämpötila lähenteli -20 ja aurinko paisteli keli oli hieno. Vaatetta oli matkassa riittävästi, joten lumouduin katselusta ja maisemasta. Kuvasin puoli villasesti, nautin tuosta hetkestä, karoja oli muutama syömässä ja sukeltelemassa. Hetki oli hieno, laiskoista kuvista huolimatta:-). Kamera oli vain rekvisiittana;-).

maanantai 19. tammikuuta 2015

Pentax 16-50 DA* osa 2

Kun kuljen retkilläni, pystytän teltan usein koskien varteen, jos se on mahdollista. Kosken kohina rauhoittaa mieleni ja takaa hyvät yö unet. Nyt olen saanut asustaa muutaman kuukauden Koskenvarrella. Asuin paikka sopii minulle erittäin hyvin. Tänään katselin veden kulkua, rannassa lumessa oli tuoreet saukon jäljet. Kaveri oli ollut leikkimässä lumessa ja vedessä. Harmi, kun saukon reviiri on niin tavattoman laaja, hankaloittaa päästä kameran kanssa nenäkkäin. Tosin olen iloinen siitä tietoisuudesta, että hän on olemassa. Saukko on kulkenut näillä rannoilla, joilla minäkin saan kulkea. Otan pienen riskin ja laskeudun mahalleni lumisen jään reunalle ja otan kuvan.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Pentax 16-50 DA* osa 1

Tämän linssin kanssa voi mennä vaikka suihkuun. Loistava retki kaveri. Olen laittanut kyseisen linssin, jopa päin tyrskyjä. Tänään linssi pääsi ainoana matkaan. Kaksikymmentä kilometriä retkiluistimilla. Voiko päivän hienommin käyttää. Tuuli tuiversi, mutta muuten keli oli loistava. Lämmöt oli laitettu aika nollaan.Vettä oli paikka paikoin jäällä, mutta se ei menoa haitannut. Itäsuomessa on oivallettu lajin hienous ja siellä satsataan aukaistuihin luonnon ratoihin. Hassua, että tuhansien järvien maassa pitää lähteä puolelle suomea päästäkseen kunnon retkiluistelu paanalle. Hyvästä avatusta paanasta maksoi mielellään 8 euroa mukaan sai hyvän kartan. Paikalta olisi voinut vuokrata kaikki tarvittavat välineet. Kaakao ja karjalanpiirakat tekivät kauppansa tauoilla, koirat jolkuttelivat matkassa. Kuvia otin vain päiväkirjatyyppisesti. Ilallllinen rakentui Nieriästä ja uunissa muhineesta peruna, porkkana, lanttu, feta-paistoksesta.